Saimme loppuvuodesta 2016 kuulla sekä TIMSS- että PISA-tutkimuksen tuoreita arviointituloksia. Tulokset herättivät kaksijakoisia tunteita. Suomen menestys osallistujamaiden joukossa on säilynyt korkealla tasolla, mutta toisaalta tulosten yhä jatkuva heikkeneminen on herättänyt syvää huolta peruskoulumme tilasta ja oppilaiden asemasta koulussa. Millä tolalla on koulutuksen tasa-arvo?
PISA-tulosten heikentyminen vuoden 2006 jälkeen ja erityisesti 15-vuotiaiden poikien jyrkemmin heikkenevät tulokset ovat saaneet rinnalleen toisen huolenaiheen. Myös peruskoulumme 4.luokkalaisten – erityisesti poikien – oppimistulokset ovat heikentyneet merkittävästi vuodesta 2011. TIMSS-tutkimuksessa kävi ilmi, että merkittävä osuus oppimiseroista selittyy oppilaan perustaitotasolla kouluun tultaessa. Viime aikoina on pohdittu päivähoidon merkitystä lapsen myöhemmälle kehitykselle. TIMSS-tutkimus ei anna tukea minkään päivähoitomuodon paremmuudesta tulevien oppimistulosten kannalta. Sen sijaan vanhempien koulutustaso ja koulutuksen arvostus korreloivat voimakkaasti lasten luku- ja numerotaitojen kanssa ennen koulun aloittamista, ja sen myötä parempien tulevien oppimistulosten kanssa. Tämä vahvistaa uusimman PISA-tutkimuksen havaintoa sosioekonomisen tason merkityksen kasvusta suomalaisten nuorten osaamiselle.
Yhtenä suomalaisen peruskoulun vahvuutena on pidetty koulutuksen tasa-arvoa. Tämä on näkynyt pieninä koulujen välisinä eroina, alueellisten erojen pienuutena sekä perhetaustan merkityksen vähäisyytenä oppimiselle. Tyttöjen ja poikien välinen tasoero lukutaidossa on kuitenkin ollut yksi suurimmista muihin maihin verrattuna. Nyt myös matematiikassa ja luonnontieteissä tytöt ovat menneet poikien ohi. Suomalainen peruskoulu on tukenut erittäin hyvin tyttöjen oppimista, mutta yhä kasvavalla joukolla poikia on vakavia ongelmia koulukäynnissä.
Kansainvälisistä arviointiaineistoista on aina tutkittu myös suuralueiden välisiä tuloksia, joiden mukaan alueiden väliset osaamiserot ovat olleet pieniä tai olemattomia. Myös maaseutu- ja kaupunkikoulujen väliset erot ovat olleet vähäisiä. Kuitenkin, kun tarkastellaan alueellisia tuloksia pienemmässä mittakaavassa, huomataan selkeitä eroja, jotka toistuvat tutkimuksesta toiseen. Alakoulujen välillä ei alueellisia eroja juurikaan ole, mutta yläkoulujen aineistoissa Pohjanmaa, Pirkanmaa, Lounais-Suomen rannikko sekä pääkaupunkiseudun itäosat erottuvat muusta Suomesta. Eroja on niin oppimistuloksissa kuin heikkojen osaajien osuuksissa tai tyttöjen ja poikien osaamisen välillä.
Vuoden 2015 PISA-tutkimuksessa havaittiin sosioekonomisen taustan vaikutuksen oppimistuloksiin kasvaneen. Kun tiedetään, että suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympäristössä perheiden sosioekonominen taso on keskimäärin muuta maata korkeampi, on ilmeistä, että alueellinen epätasa-arvo oppimistuloksissa tulee edelleen kasvamaan.
Vaikka Suomen opettajat ovat kansainvälisessä vertailussa erittäin korkeasti koulutettuja, tuottaa oppilasarvioinnin tasapuolisuus kuitenkin opettajille runsaasti päänvaivaa. Kun koulussa annettuja arvosanoja verrataan PISA-kokeessa saatuihin pistemääriin, oppilasarvioinnissa havaitaan niin alueellista kuin sukupuoltenkin välistä epätasa-arvoa. Koulujen väliset arviointierot voivat olla vielä alueellisiakin eroja suuremmat, ja tällöin oppilaat joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan jatkokoulutuspaikkoja hakiessaan.
Kaupungeissa eri koulujen väliset erot voivat vaikuttaa esimerkiksi lukiopaikkojen jakoon. Haluttuihin ammatillisen koulutuksen oppilaitoksiin, joihin haetaan opiskelemaan kauempaakin, alueellisten arviointikriteerien erilaisuus saattaa niin ikään aiheuttaa epätasa-arvoa. Suurimmat poikkeamat oppilasarvioinnissa olivat Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa, joissa oppilaat saivat PISA-pisteisiinsä suhteutettuina muuta maata korkeampia arvosanoja. Yksi kehittämisehdotus tilanteeseen on vapaaehtoinen testipankki, jonka avulla koulut ja opettajat voisivat kalibroida vaatimustasoaan kansallisen vertailun avulla.
Alueellisten koulutusindikaattorien tuottamisen keskeisin anti on tietoisuuden lisääminen koulu- ja aluetasolla. Kouluissa voi olla tiedostamattomia kulttuurisia tekijöitä ja toimintatapoja, jotka voivat vaikuttaa negatiivisesti asenteisiin ja oppimistuloksiin. Koulut ovat kotien lisäksi luonnollisesti parhaita omien oppilaidensa asiantuntijoita. Kotien tulisikin entistä paremmin tiedostaa vastuunsa lasten ja nuorten asenteista, ja mahdollisuuksiensa mukaan kannustaa lapsiaan ja tukea luontaista oppimisen halua.
Koulujen tehtävänä taas on tasoittaa perhetaustan ja oppilaskohtaisten ominaisuuksien vaikutusta oppimistuloksiin ja ammattiurien periytymiseen. Tämä tehdään tiedostamalla omat heikkoudet ja vahvuudet, tarjoamalla riittävää tukea oppimisvaikeuksissa oleville oppilaille sekä mahdollisuuksien mukaan ottamalla huomioon muut oppilaskohtaiset oppimiseen vaikuttavat tekijät.
Tämä kaikki vaatii kouluille riittäviä resursseja sekä tarkkaa harkintaa muun muassa erityisopetuksen järjestämisen käytänteistä. Koulutuksesta ei voida enää leikata yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja inhimillisten perusoikeuksien kärsimättä. Investointi koulutukseen on välttämätön ja tuottava sijoitus tulevaisuuteen, kilpailukykyyn ja erityisesti tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan.
On herännyt kysymys, halutaanko tätä todella.
Jouni Vettenrannan puheenvuorosta tehty infopaketti Ongelmia oppimistuloksissa on luettavissa täällä.
